Koskelaisten paperimiesten kieli - Eero Salokorpi
Sain Eerolta aineiston, jonka päätin laittaa kaikille luettavaksi.
- TAPETTU MOKKA -
KOSKELAISTEN PAPERIMIESTEN KIELI
Katoavat kielet ovat tämän päivän kansainvälistymisen arkea.
Kansojen kielten lisäksi on myös ammattikieliä. Ne unohtuvat tai jäävät pois. Ammatteja häipyy tai niiden harjoittajien saama koulutus yhdenmukaistaa kieltä. Puhekieli on nyt sitä mitä kouluissa opetetaan. Työn teossa syntynyt vanha kieli näivettyy ja kuolee pois.
Paperitehtaissa puhuttu kieli, ammattislangi, syntyi paikallisen murteen ja huumorintajun tuloksena. Osin siitä mitä herrat työhön liittyvissä puheissaan käyttivät. Niitä oli mukavaa väännellä. Osin keksittiin itse.
Usein puhuttiin kahta kieltä saman aikaisesti. Esimerkiksi: Insinööri sanoo mestarille. Hakekaa painepesuri paikalle. Mestari vaihtaa kieltä antaessaan ohjeen eteenpäin. Haes Mäkinen sputnikki.
Muistelen sanoja ja sanontoja mitä 1960 - 1970 käytettiin Jämsänkosken Paperikone ykkösellä ja Paperikone kakkosella. Pian tämän ajanjakson jälkeen uusilla koneilla siirryttiin enenevästi siihen kieleen mitä käytettiin ympäri maata.
Koneista käytettiin lyhenteitä PK1 ja PK2. Yhteisnimityksenä käytettiin sanaa Vanhapaperitehdas, tai vain Vanhatehdas.
Selitän prosessia niin, että nekin jotka eivät ole paperia tehneet, eivätkä tätä tehdasta koskaan nähneet, ymmärtäisivät jonkin verran mitä siellä ja koneilla tapahtui.
Olen jo käyttänyt kahta paikallista sanaa.
Herrat oli yleisnimi insinööreille ja sitä korkeammalle koulutetuille toimihenkilöille.
Sana kertoi asemasta hierarkiassa. Ei arvonannosta. Se oli hankittava erikseen.
Sputnik oli korkeapainepesuri joka hankittiin tehtaalle niihin aikoihin, kun Neuvostoliitto lähetti ensimmäisen tekokuunsa. Hieman se ulkonäöltään ehkä muistuttikin mainittua laitetta. Piiloviestinä saattoi myös kertoa sosialistisen naapurin teknisestä osaamisesta. Sen järjestelmän kannattajia toki oli paljon paperimiesten keskuudessa.
Monesti työn, tehtävän tai laitteen kuvaus paranee, jos siihen liittää henkilön omalla nimellään.
Ne jotka tässä tekstissä ovat mukana, edustavat vain pientä osaa siitä isosta joukosta, joka korkealla ammattitaidolla teki paperia, laitteilla joita nykyihmiset eivät osaa kuvitellakaan.
Tekstissä mainitut henkilöt tunsin. Vain muutama on poimittu historiasta.
Näin sen kuulin.
Eero Salokorpi
TEHTÄVÄT / VAKANSSIT
Juuso Walden
Vuorineuvos. Koko firman toimitusjohtaja. Jumalasta seuraava.
Sana Juuso riitti kuvaamaan sitä instituutiota, joka omisti, hallitsi ja johti tehdasta. Huolehti paikkakunnan ihmisten elämästä, aina harrastuksia myöten.
Urheiluhullu. Ilkeät kielet heittelivät siitä vitsejä. Yhtyneet urheilutehtaat, sivutuotteena paperi.
Tehtaalaisten mielestä Juuso oli aina oikeassa. Muut herrat väärässä.
Isännöitsijä
Lauri Tiilikka. Jämsänkosken tehtaiden johtaja. Suurin herra Jämsänkoskella.
Istui käskystä mukana, kun Juuso piti illanistujaisia.
Huhun mukaan sai joskus potkutkin kesken tällaisen illanvieton. Viisaana miehenä Juuso otti kuitenkin hänet saman tien "vanhana työntekijänä" takaisin entiseen hommaansa.
Tiilikka nautti suurta arvonantoa sekä tehtaalaisten että muidenkin kyläläisten taholta.
Edellä mainittuja herroja ei tarvinnut tavallisen paperimiehen suuremmin pelätä, kunhan ei nukkunut heidät kohdatessaan. Herrat haukuttiin, jos asiat eivät olleet kohdallaan.
Pomo
Yleisnimi mestareista / työnjohtajista. Oli päiväpomo, vuoropomo. Usein pomot nimettiin omalla
etunimellään. Heikki käski sut parveen. Siis vuoromestari Heikki Selin käski menemään toiseen kerrokseen, massaosastolle.
Mestarilla saattoi olla myös joitain piirteitä tai tapoja joista sai lempi - tai ilkkumanimen.
Ronskein kuulemani nimitys oli eräällä ns. apuosaston mestarilla. Kyrpäyrjö.
Mies oli mukava ja ihan normaali kaluinen. Joskus nimelle ei löydy selitystä. Se vain soi korvassa mukavalta.
Nuoret radikaalit 60-luvun pomot eivät käyttäneet enää kravattia, pussihousuja ja jatsareita.
Oltiinpa me rohkeita.
Ylimestari
Matti Tallinen. Tallismatti. Herrojen ja pomojen välissä. Pitkän kokemuksen ja korkean ammattitaidon omaava, omapäinen mies. Käytti puhuttelussa aina kolmatta persoonaa.
No, no, Mäkinen mänii nyt vaan eikä munkuta.
Vain hänen kauttaan sai ostaa käytettyä puristihuopaa. Tällä vallallaan rankaisi ja palkitsi.
Matti oli ns pitkän linjan pomo. Siis työssä oppinut.
Löysi
Työvuoro. Aamu-, Ilta tai Yövuoro. Tehtiin siis löysityötä. Tarkoitti myös vuoron miehistöä. Rantamäen löysi. Tässä tapauksessa käytettiin vuoromestarin sukunimeä.
Ei siis mitään tekemistä löytämisen tai löysän kanssa.
Laborantti
Löysin ainut nainen. Oli aina neiti-ihminen. Juuso oli sitä mieltä, että rouvien paikka on kotona.
Ahosen Aune oli poikkeus. Teki rouvanakin lomituksia. Osasi itse vääntää asiasta vitsejä.
Laborantti tutki paperin laatuarvoja ja prosessin tilaa. Tärkeää oli myös kahvinkeitto pomolle.
Koneenhoitaja, Hoitaja
Paperikoneen hoitaja. Hänen vastuualueenaan oli lähinnä massan, sen raaka - ja lisäaineiden seoksen jauhaminen ja laimennus niin, että paperin valmistus siitä onnistui. Hänelle kuului myös viiraosan ja puristinosan hoitovastuu. Hoitaja teki tiivistä yhteistyötä vuoromestarin, sylinterimiehen ja rullamiehen kanssa.
Sai erityistä palkanlisää siitä ettei lakkoile. Lakkoili muiden mukana kuitenkin.
Nuori pomo oli hyvin riippuvainen suhteestaan koneenhoitajiin. Heidän ammattitaitonsa piti saada täysillä käyttöön. Siksi pomo yritti rakentaa mahdollisimman nopeasti luottamuksellista suhdetta heidän ja itsensä välille.
Rantamäen Yrjö lähestyi nuorena mestarina vanhaa koneenhoitajaa, Rantasen Uskoa, kysymällä suoraan. Mitä luulet. Kuinkahan minä tässä työssä onnistun.
Usko mietti hetken ja totesi. En minä ole vielä niin tyhmää miestä nähnyt etteikö se olisi pomona pärjännyt.
Rässipoika
Puristinpoika. Yksi tehtaan rankimmista töistä.
Seurasi ja ohjasi viirojen ja puristinhuopien kulkusuuntia niin etteivät ne ajautuneet kiinni koneen raamiin/runkoon. Se vaati jatkuvaa keskeytymätöntä seurantaa.
Pilliin puhaltamalla ilmoitti paperin katkeamisesta. Tieto katkeamisesta piti saada kuivan pään miehille ennen kuin katkenneen rainan hännät kerkesivät konekalanterille, missä aiheuttivat telojen likaantumista. Sylinterimies katkaisi rainan ennen kalanteria juuri ennen häntien tuloa. Jos ei kerennyt, niin rässipoika sai kuulla kunniansa.
Työpaikalta hän ei saanut poistua kuin koneenhoitajan luvalla. Koneenhoitajat kyllä tiesivät kuinka monta kertaa nuoren miehen tarvitsee käydä vessassa kahdeksan tunnin aikana.
Eväät syötiin työtä tehdessä.
Edellä mainituista vaativista ja yksitoikkoisista seikoista johtuen, jollain kumman logiikalla oli päätetty, että rässipoika voi olla alaikäinen. Alle 18 vuotta.
1960-70 luvulla rässipojan ruumiillinen kuritus oli jo kielletty.
Sylinterimies, Pyttymies
Kuivausosan hoitaja. Vastasi paperin kuivauksesta ja kosteuden säädöstä.
Lämmin työmaa sen ajan avokylkisillä koneilla.
Valvoi ja ohjasi kuivaushuopien kulkua. Niidenkin piti kulkea koneraamiin koskematta.
Pyttymies sääti vetoja kuivausryhmien välillä. Vei tietysti katkoissa päätä kuivausosan läpi.
Palorakot sormenpäissä kuuluivat asiaan.
Rullamies
Huolehti paperin rullaantumisesta konerullalle, tampuurille. Teki tampuurin vaihdot pyttymiehen kanssa.
Laski tuotannon ( kg/ min )paperikoneen nopeuden, paperin neliömetripanon ja leveyden suhteen.
Jakoi tilauksen sopivan suurille konerullille.
Pomo tarkasti laskelmat laskutikulla. Muunlaisia laskimia ei ollut. Rullamiehet väittivät joidenkin pomojen vain siirtelevän tikun kieltä viisaan näköisenä mitään siitä ymmärtämättä. Temppu vaati kohtuullista päässälaskutaitoa.
Mankelin etumies
Superin hoitaja. Kiillotuskoneen hoitaja.
Kiillotti tampuurin paperin pomolta saamansa, asiakkaalta saadun, näytteen mukaiseen sileyteen ja kiiltoon.
Asiakkaiden toiveet paperin kiillon ja sileyden suhteen vaihtelivat suuresti. Nopea laatuun pääsy vaati etumieheltä paljon ammattitaitoa ja kokemusta.
Mankelin apumies
Superin apumies. Kiillotuskonemies.
Päänviennissä, joka oli hänen tärkein osaamisalueensa, kiipeili mankelin telaston takatikkailla.
Sääti ohjeen mukaan paperin pinnan höyrytystä ja telaston lisäpainoja.
Rottakoneen etumies
Pituusleikkurin hoitaja. Myös pituusleikkurin valmistajanimeä käytettiin.
Kameronin ( Cameron ) etumies tai Jaakenperin ( Jagenberg ) etumies.
Leikkasi paperin tampuureilta asiakkaan määräämiin rullakokoihin.
Rullan pituus ( = leveys ) oli hyvin tarkka. Halkaisija oli määrätty tietysti myös, mutta toleranssit reilummat.
Hoitaja merkkasi lyijykynällä rullien päätyihin tekonumerot, joilla pakkarit tunnistivat tilaajan, sekä oman puumerkkinsä ja rullan paikan radan leveyden suhteen.
Hylsäakselin kanniskelu apumiehen kanssa kävi selän päälle.
Rottakoneen apumies
Hänelle vaivalloisin työ oli valmiiden asiakasrullien siirto rullapakkaajien lähelle.
Haki hylsät. Vei päätä ja teki liitoksia etumiehen kanssa.
Mokkamylläri
Hylkypaperin eli mokan uudelleen massaksi jauhaja.
Hylkypaperia tuli tapoksina paperikoneilta, kiillotuskoneilta ja rottakoneilta.
Suuria määriä tapetuista tampuureista ja rullista.
Tappoi rullia giljotiinilla.
Pakkarit, Rullapakkarit
Hyvin itsenäisesti toimiva ryhmä. Käärivät asiakkaalle lähtevät rullat voimapaperiin ja merkkasivat pintaan asiakastiedot.
Värjäri, Fööri, Vööri.
Parven hoitaja. Massa-, vesi- ja kemikalio-osaston hoitaja. Siellä työskentelevien nokkamies.
Keitti ja annosteli paperin värit. Haalareista ja naamasta näki minkä väristä paperia PK2:lla kulloinkin ajettiin.
Koska tuohon aikaan ei ollut tapana vaihtaa työvaatteita työmaalla, näkivät koskelaiset ohi pyöräilevistä värjäreistä päivän värin. Varsinkin Salosen Ema vähät välitti väriroiskeista. Laski pyörällä alas Nikkarinmäkeä punaisena, sinisenä, vihreänä. Päivän värin mukaan.
Fööri hoiti myös kuitujen talteenottoa kiertovesistä ja muita vesikierron laitteita.
Pulpperimies
Annosteli sellut ,värit, liimat, kemikaliot, saven ym. täyteaineet pulpperiin.
Fööri kirjasi liitutaululle täytöksen jota oli noudatettava.
Trukkimies
Kuljetti ulkovarastosta lava- ja paalisellun pihti- tai käpsätrukilla pulpperimiehelle.
Asetti paalit ja lavat pulpperin viereen niin, että ne voitiin lappaa pulpperiin mahdollisimman pienellä voimalla.
Työnsä lomassa Siltalan Ema kerkesi viihdytää insinööri Kalle Parpalaa kertomalla Jämsänkosken poliittisista kiemuroista. Ema oli SKDL:n miehiä. Kalle ei.
Liimamies
Liiman keittäjä. Keitti päivätyönä paperiliiman.
Haisi käyttämilleen raaka aineille. Niitä oli mm. hartsi ja ammoniakki.
Rasvari
Huolehti lukuisten liukulaakereiden voitelusta. Talvella kiikutti lunta ja jäätä jäähdykkeeksi liikaa kuumenneille. Kesällä piti seurannassa olla tarkempi.
Työskenteli kahdessa löysissä. Ei yöllä.
Laitosmies
Metallilaitosmies korjasi mitä vain. Puulaitosmies oli kirvesmies.
Luovuuden huippuja oli murtuneen koneraamin ( -rungon ) korjaus, käynnin aikana, sakkeleilla ja lankuilla. Hommassa oli laitosmiehistä ainakin Martti Wallsten, Urho Salminen ja insinööri Kalle Parpala.
Laitosmies ei koskenut sähköön. Työskenteli päivätyössä.
Verstaan miehet
Asentajat. Suuri joukko rasvaisissa haalareissa kulkevia miehiä. Ilmestyivät koneille niiden seisokeissa. Osasivat korjata kaiken.
Jos jotain varaosaa ei ollut, niin se piirrettiin tupakka-askin kanteen, valettiin ja työstettiin.
Verstas. Konekorjaamo. Siellä oli työstökoneet ja miehet silloin, kun paperikoneilla ei tarvittu. Sotevan ylempi aste ( kts. Laitosmiesten verstas ).
Tisuri-inssi
Insinööri, joka päivysti kotona. Piti olla aina saatavilla ja periaatteessa selvä.
RAAKA-AINEET
Kuusisulfiittiselluloosa oli pääraaka-aine.
Pumppumassa
Sitä saatiin putkea myöten naapurissa olevasta sellutehtaasta.
Harvoin pystyttiin käyttämään pelkkää "putkea". Paperin laatu oli rajoitin. Melkein aina lisättiin kuivattua sellua parantamaan paperin pohjan laatua, ym ominaisuuksia.
M-laatu (M) oli perussellu. Märkää ämmää saatiin siis putkesta.
Putkimassan, Pumppumassan annostelu mitattiin sekunteina (Venttiili auki / kiinni).
Kuiva ämmä
Lapettiin pulpperiin käsin. Trukkimies toi paalit lähelle täyttöaukon suuta.
Annostelu oli neljäsosa paalia, puoli paalia jne.
Lava ämmä
Lapettiin samoin, trukkimiehen tuomana, lavoilta.
Kuiva-aine oli noin 40 %. Siis 60 % vettä ja 40 % sellua. Talvella noin märkä lavasellu tietysti jäätyi. Sen käsittely oli silloin todella vaikeaa. Tarvittiin teräskiiloja ja lekaa jotta saatiin irti selluarkkikasasta nippuja.
S-laatu (S)
S oli keitetty selluksi niin, että se antoi paperiin parempia veto- ja repimislujuuksia.
Sitä tarvittiin, kun ajettiin tölkkikartonkia, pergaa , jalostusta varten. Siellä siitä valmistettiin parafiinipintaisia maito- ja pakastetölkkejä. Vallan mainioita uunin sytykkeitä.
S laatu ajettiin sellutehtaalla enimmäkseen lavoille.
Haapa (H)
H oli keitetty haapapuusta. Se antoi paperille huonoja lujuuksia, mutta tasaisen, homogeenisen paperin pohjan sekä paksuutta eli bulkkia. Se oli aina kuivina paaleina.
Kuivasulfaatti, Mäntysulfaatti
Ostettiin muilta sellutehtailta paaleina. Pitkäkuituisena antoi paperille hyvät lujuudet.
Korkeamman hinnan vuoksi käytettiin niin vähän kuin mahdollista.
Jämsänkoskelaisen sulfiittisellun mukana saimme vaihtelevasti myös pihkaa. Sen tarttuminen koneittemme laitteisiin oli puhtaasti meidän oma vikamme. Sellutehtaalla oli aina tasainen laatu. Heidän prosessissaan ei heilahtelua sattunut. Näin kertoivat heidän raporttinsa. Ne joihin paperin valmistajat pääsivät käsiksi.
Joskus sattui että S-sellu oli vähissä. Väitetään, että sellutehtaan käyttöinsinööri Vihtori Kilpi otti S leimasimen ja meni hämärissä lavaselluvarastoon jossa oli M:ää.
Yllättäen aamulaskennassa löytyi puuttuva määrä S-lavoja.
Sellusta laskettiin myös roskaluku. Siis kuinka monta roskaa näkyi yhdessä paaliarkissa.
Tiukassa tilanteessa Vihtori lasketutti roskat uudelleen. Sen teki hänen valitsemansa laborantti. Huhu kertoo, että samainen laborantti pääsi myöhemmin eläkkeelle huonon näkönsä vuoksi.
On myönnettävä, että sellun porukka seisoi aina yhtenä miehenä raporttiensa takana.
" Meillä ei ole ollut mitään ongelmia. "
Savi, Kaoliini
Täyteaineena paransi pohjaa, tiiveyttä ja kiiltoa mutta huononsi lujuutta.
Tuli tehtaalle jauheena. Liuotettiin veteen, savisäiliöön.
Annostelu pumpulla, sekuntteina.
Talkki
Täyteainetta sekin. Antoi enemmän vaaleutta ja kiiltoa. Se tuli säkeissä. Niiden purku oli tietysti erittäin pölyävää hommaa. Purkumies oli työnsä näköinen.
KONEET, LAITTEET JA TYÖKALUT. NIIDEN KÄYTTÖ
Pulpperi
Terässäiliö, jonka pohjassa oleva pyörivä terä hajotti yhdessä kiertoveden kanssa massan jonka pulpperimies pudotti paaleista ja lavoilta. Pudottaminen suoritettiin käsin.
Tavallinen kuivan sellun määrä oli yksi neljäsosa paalia. ( n.40kg )
Pulpperi sekoitti myös putkimassan sekä lisäaineet ja kemikaliot. Niitä olivat mm savi, liima, tärkkelysliima, aluna ja värit.
Tärkeintä pulpperimiehen osaamisessa oli tietää missä järjestyksessä täytöksen aineet pulpperiin laitettiin.
Jos laitoit sellut paaleista ja lavoilta liian aikaisin pieneen vesimäärään, niin ne jäivät kakuksi terien päälle eikä terien ja veden yhteisvaikutus toiminut. Massa jämähti. Pulpperi meni tukkoon.
Kakku purettiin vedellä ja paineilmalla. Aikaa kului.
Nämä taistelut olivat tavallisia kovien pakkasten aikaan ja niiden jälkeen, käytettäessä lavasellua. Ei siis saatu jostain syystä putkimassaa.
Jäinen lavasellu palasteltiin rautakangella tai teräskiiloilla. Vaati voimia. Tällöin saatiin trukkimieheltä ja toiselta pulpperimieheltä talkoo apua oto- järjestelmällä.
Oto
Pomoilla oli lupa maksaa pientä riksaa jos teki "oman työnsä ohella" muuta työtä.
Homma levisi käsiin. Se oli pakko lopettaa. "Mukavat" pomot jakoivat otorahoja avokätisesti. Toiset pomot taas eivät olleet mukavia.
Täytös, Satsi
Pulpperiin laitettavien, tarkasti määriteltyjen, ainemäärien yhteisnimi. Herrat sen määrittelivät. Se oli insinööritason ammattitaitoa.
Pomot saivat valita värit ja niiden määrät, joilla tilaajan antamaan värimalliin päästiin.
Massan kuiva-ainemäärä oli valmiilla pulpperin satsilla n 4%
Pystykyyppi
Massasäilö, betoninen ja kaakeloitu. Pulpperin alla. Siihen valmis satsi pudotettiin.
Oli pystysuunnassa pidempi kuin vaaka suunnassa. Siitä kai nimi.
Toimi puskurisäiliönä, kun edellä kerrottuja pulpperointi-ongelmia purettiin. Sen massa riitti koneelle n. kolmeksi vartiksi.
Kyypin pohjassa oli sekoitin joka kierrätti massaa jottei se jämähtänyt pohjalle.
Pohjan kautta massa pumpattiin konekyyppiin.
Konekyyppi
Etukyyppi. Se oli entinen Hollanteri, josta oli poistettu massanjauhatuslaitteet. Nyt se toimi vain massavarastona, jolla voitiin ajaa konetta noin varttitunti.
Sekin oli betonia ja kaakelia. Pumppu kierrätti massaa.
Kyyppien pintojen korkeutta säätivät kuplailuputket. Putkea piti määräajoin hakata tai puhaltaa auki. Tuppasi tukkeutumaan ja näin antoi tuloventtiilille väärää viestiä. Konsti tunnettiin ja toteutettiin pomon tai koneenhoitajan toimesta, vaikka putki olikin instrumenttimiesten reviirillä.
Ajan henkeen kuului ettei toisen reviirille menty. Temppuja salattiin jotta oma pätevyys näkyisi paremmin. Tämä koski kaikkia ammatteja.
Eroonajo
Edellä mainittu kyyppipari oli tärkeässä roolissa silloin kun lajin vaihdossa suoritettiin
eroonajo. Siis vanhan ja uuden paperi laadun täytöksessä oli niin suuret erot ettei niitä saanut missään nimessä päästää sekaisin.
Pomo ilmoitti värjärille milloin pulppereita ei saanut enää pudottaa vanhalla täytöksellä.
Pystykyyppi ajettiin tyhjäksi ja konekyyppiin syöttävä pumppu seisotettiin.
Pomo antoi valomerkin pulpperimiehelle vain tähän käytttöön varatulla lampulla.
Pulpperimies pudotti ensimmäisen uuden laadun ( uuden täytöksen ) massan pystykyyppiin.
Konekyyppi ajettiin sitten melkein tyhjäksi ennen kuin siihen alettiin pumpata uuden täytöksen massaa.
Nyt koneenhoitaja antoi merkin Rullamiehelle, joka osasi sitä odottaa ja olikin tarkkana. Koneenhoitajan käden pyöritys vyötärön korkeudella tarkoitti, vaihda tampuuri.
Rullamies vaihtoi koneelle tyhjän raudan. Sille ajettiin kunnes paperi oli taas uudessa laadussa. Siis tapettavaa ( mokkaa ) tuli.
Lajinvaihto
Paperin painon, paksuuden ja pohjan muodostumisen osalta oli lajinvaihto koneenhoitajan vastuulla.
Toki laatuvaatimuksista keskusteltiin pomon kanssa. Viisas pomo ei kuitenkaan liikaa neuvoja jaellut.
Värjäys kuului pomolle. Hän juoksutti värjäriä tehdessään väriinajoa.
Tehtiin seuraavia.
Vesien värjäystä
Värjättiin kiertovesiä, jotta koko prosessi saavutti nopeasti uuden "väritason".
Tappovärjäystä
Edellisen laadun värin nopeaa muuttamista siihen sopivilla "tappoväreillä".
Kyyppivärjäystä
Heitettiin kyyppeihin värejä jotka nopeuttivat myös muutosta.
Tieto värjäyksen muutostarpeesta saatiin vetäisemällä pyörivästä tampuurista, sen reunasta, pienellä puukolla viisto. Tämän väriä pomo vertasi tilaajan antamaan värimalliin.
PK1:llä ei ajettu koskaan värillisiä papereita. Vain valkoisen eri sävyjä. Ne toki vaativat myös taitavaa värjäystä.
PK2:lla sen sijaan värit olivat joskus hyvinkin voimakkaat.
Värilliset pyrittiin ajamaan peräkkäin ja niiden jälkeen oli isot pesut koko prosessissa.
Värillisten ajo aloitettiin yleensä sinisellä.
Kerran värillisen aloittajana oli Heikki Selin. Hän antoi Föörille, Eino Piriselle, kyyppivärjäys ohjeet.
Valomerkistä konekyyppiin sovittu värimäärä, joka värjää paperin ja vedet hetkessä.
Heikki antoi valomerkin. Käveli PK2:n kuivaan päähän odottelemaan.
PK1:n koneenhoitaja Kalle Nieminen jutteli niitä näitä Walstenin Martin kanssa konekäytävällä.
Yhtä äkkiä Kalle huomasi koneensa paperin muuttuneen siniseksi. Hieman hätäinen kun oli, niin Kalle teki muutaman lähdön eri suuntiin ennen kuin juoksi kohti Heikkiä, joka seisoi kuivassa päässä tuijottaen PK2:n yhä valkoista paperia.
Sininen väri saapuikin 1:en kuivaan päähän Kallen kanssa yhtä aikaa. Tarina ei kerro mitä Heikki sanoi kun kääntyi Kallen neuvomana katsomaan PK1:stä.
Pirinen ei uskonut tehneensä noin mammuttimaista mokaa, ennen kuin juoksi itse ktsomaan.
Viistopuukko
Oli terältään vain noin tuuman mittainen. Kahvan pituus oli noin kämmenen leveys.
Viisto jonka pomo vetäisi, oli hyvällä onnella noin metriä leveä ja pari kolme metriä pitkä kaistale paperia. Onnea oli myös, jos paperiraina ei sitä otettaessa katkennut.
Viistosta mitattiin paperin paino. Paino määriteltiin g/neliömetri. Koneenhoitaja puntaroi ja teki tarvittavat korjaukset.
Pomo vertasi viiston väriä tilaajan antamaan malliin ja teki em värjäystemppuja sen saavuttamiseksi. Joillain laaduilla mitattiin myös paksuus ja karheus.
Viiston vetoa harjoitteleva pomo oli porukan naurun aihe.
Myös herrat osallistuivat mielellään värjäämiseen. Se oli kiusallista, koska pääsivät livahtamaan paikalta jos homma ei sujunut. Vanhat pomot, kuten Sovijärven Matti, antoivatkin herroille "vinkat" mestarikonttorista ennen värjäystä.
Matti olikin hyvä värjäyksessä. Diivailikin hieman noilla kahdeksasosa grammoilla, joita Nurmisen Kalle inhosi.
Jauhimet, Myllyt
Konekyypistä massa pumpattiin hieman laimennettuna jauhimille.
Ne nimettiin valmistajansa mukaan. Jordanjauhin oli tietysti Jortaani.
Koneenhoitaja sääti jauhatuksen tason. Hän tiesi limottavan- ja katkovan jauhatuksen niksit.
Massan jauhamisella vaikutettiin hyvin voimakkaasti lujuus-, tiiveys- ym paperiarvoihin.
Massa laimennettiin alimmilleen ennen perää. Kuitukimput hajotettiin näin homogeeniseksi velliksi, josta saatiin hyväpohjainen paperi.
Hyvä pohja
Oli paperilla silloin, kun sitä valoa vasten katsellessa kuidut olivat jakautuneet mahdollisimman tasaisesti. Kimppuja ei ollut. "Pohja oli kuin porsliinia".
Sekotuslaatikossa
Paperimassan kuiva-ainemäärä oli n 1% tai hieman alle.
Laatikko oli puuta ja rakennettiin paikalla. Laitosmies Urho Salminen johti vauhdikkaasti hommaa.
Sekotuspumppu
Pumppasi massan pyörrepuhdistajille.
Pyörrepuhdistajat
Poistivat massasta keskipakovoiman avulla kuitua raskaammat kokkareet.
Hylätty jaos, rejekti, kertyi pyörrepuhdistajien alla oleviin lasisiin astioihin. Niiden tyhjennys viemäriin eli pitkään kyyppiin kuului mokkamylläreille.
Peränpumppu
Siirsi massan perään.
Perä
Perälaatikko. Myös puinen. Se oli rakennettu vanhallatehtaalla.
Perän tehtävä oli syöttää massa, huulen kautta tasaisena ja homogeenisena virtana viiralle.
Huuli
Peränhuuli. Sillä säädettiin massavirran ( huulisuihkun ) nopeutta ja paksuutta sen syöksyessä viiralle.
Huulensäätöruuvit, Pintelit
Koneenhoitaja korjasi näillä rainan paksuuseroja. Vaikea laji.
Rainahan oli 99 prosenttisesti vettä, joka liikkui kovalla vauhdilla. Tee sitten sellaiseen paksuuseroja.
Seisokeissa laitosmiehet nollasivat huulen. Säätivät ruuvit mittapalojen avulla niin, että huulirako oli suora.
Massarata
Massa- tai paperiraina. Tai vain raina. Ensin märkänä, sitten kuivana kulkeva paperi.
Tuuki, Viira
Päätön, koneen levyinen kangas. Kudottu pronssilangoista.
Vesi poistui rainasta tuukin läpi. Se oli kallis kuluva osa.
Tuukin vaihtoon tarvittiin kahdeksan miestä. Haluttu homma, koska urakka antoi hyvän rahan.
Koneenhoitaja toimi nokkamiehenä. Piti kovan kurin ja ohjasi hommaa tarkasti, koska viiraan ei saanut tulla pieniäkään lommoja eikä taitteita.
Lindenin Heikin mahahaava paheni.
Viiran vaihdon syitä olivat reiät, reunarepeämät tai koko viiran katkeaminen. Vaihtoikä oli myös kokemusperäisesti laskettavissa.
Käytetyllä viiralla oli hyvä romumetalliarvo. Sitä sai kyllä ottaa omaan tarpeeseensa. Esimerkiksi auton pelleissä olevien reikien paikkuuseen. Plastik Padding + viira +pakkeli. Meni katsastuksesta läpi. Kokemusta on. Minun Renault Dauphinen lokasuojat olivat osin pronssia.
Viiran paikkaus
Tehtiin, jos muuten hyvässä viirassa oli pieni reikä. Sehän aiheutti paperiin reiän jokaisella viirakierroksella
Paikkaus tehtiin juottamalla pieni ohuempi viiran pala reiän päälle.
Jostain kumman syystä homma kuului pomoille. Huono paikkaus oli katastrofi. Sitä ei voinut enää korjata. Parempi kai panna se pomon piikkiin.
Reunassa olevia poikkeamia ( katkeamisen alkuja ) myös parsittiin. Estettiin näin niiden suurentuminen jolloin vaarana olisi ollut viiran katkeaminen.
1960-70 lukujen vaihteessa tulivat muoviviirat. Helpommat vaihtaa ja pidemmät käyttöiät.
Viirapöytä
Koostui niistä laitteista jotka poistivat rainasta viiran läpi vettä ja kannattelivat viiraa. Ne oli tarkasti "rihdattu linjaan". Oli vaakatasossa. Siitä myös nimi tasoviira.
Härkätela
Rintatela. Heti huulen alla lähinnä perää.
Muihin viiraosan teloihin verrattuna iso ja raskas. Kai siitä härkä-.
Rintapöytä
Telan jälkeen lyhyt kiinteä taso. Huulisuihku osui viiraan sen yläpuolella.
Rekisteritelat
Kannattelivat viiraa ja poistivat osaltaan vettä rainasta. Muoviviirojen tullessa ne korvaantuivat foileilla jotka aiheuttivat pienen alipaineen ja kaapivat vettä viiran alapinnasta.
Imulaatikot
Reikä- tai rakopintaisia. Niissä oleva alipaine imi paperirainasta vettä.
Keräsivät usein pintaansa pihkaa. Se kertyi epätasaisesti. Laatikon pinnasta tuli muhkurainen.
Pihka oli poistettava ennen kuin se venytti viiraan pantoja, jotka puolestaan aiheuttivat paperirataan paksuuseroja.
Puhdistus tehtiin tinnerillä. Ei aiheuttanut riippuvuutta.
Sultseri
Imupumppu, joka kehitti alipaineen imulaatikoille ja imutelalle.
Rotabelt imumatto
Korvasi imulaatikoita. Kuminen reikämatto kiersi viiran vetämänä imulaatikkoa.
Ikuteeri, Egutööri
Viirarulla. Viirapäällysteinen lieriö. Pyöri märän rainan päällä, imulaatikoiden välissä.
Läpäisi vettä. Paransi paperin pohjaa. Kuvioidulla ikuteerillä saatiin paperirainaan vesileima.
Vesileima
Ikuteerin pintaan "tinalla juottamalla" tehty kuvio. Se painoi paperiin vastaavan kuvion, joka näkyi valmiissa paperissa valoa vasten katsottaessa. Käytetään setelipapereissa vielä nykyäänkin.
Vesiviivaikuteeri teki paperiin vesileimatyyppistä vaaleaa raitaa säännöllisin välein.
Vergeikuteeri teki rainaan kuviota, joka muistutti aikoinaan käsin tehdyn paperin "pohjakuviota".
Imutela
Viiraosan suurin tela. Sekin imi nimensä mukaisesti vettä vähemmäksi rainasta.
Imutela myös veti/pyöritti viiraa. Kaikki muut viiraosan telat pyörivät viiravetoisina.
Lumppari. Painotela. Kuminen tela, joka tiivisti rainaa imutelan päällä.
Ohjaustela
Sillä ohjattiin viiraa niin , ettei se ajautunut koneen runkoon. Se oli viirapöydän loppupäässä ennen imutelaa. Samanlaisia ohjausteloja oli kaikkialla missä viirat ja huovat pyörivät.
Rässipojan ja sylinterimiesten reviireillä.
Ohjaustelan päätä liikutettiin huovan / viiran kulkusuuntaan nähden. Näin saatiin niiden ja telan välille kulma joka loitonti tai lähensi viiraa ohjaimen suhteen.
Palautustelat
Viirapöydän alla olevat telat joiden kautta viira palasi härkätelan kautta huulen alle.
Yleisnimi telasta oli valssi.
Viistopilli
Ohut korkeapaineinen vesisuihku, jolla halkaistiin raina.
Se tehtiin päänvienissä etureunasta. Siis konekäytävän puoleisesta reunasta. Ennen imutelaa.
Vedä kapeeksi. Huudettiin rässipojalle.
Kapee
Kapean päänvientirainan nimitys. Noin 20 cm leveä.
Päänvientirainaa levitettiin, suihkua siirtämällä "taaksepäin", takareunaa kohti kunnes raina oli ”täyslevee”.
Reunapillit
Korkeapaineiset, ohuet vesisuihkut, jotka leikkasivat radan reunoista suikaleet niin että viiraosalta jatkoi matkaa tasareunainen paperirata.
Päänvienti
Aloitettiin puhaltamalla paineilmalla viistopillillä kavennettua rainan osaa ( lev. 5-10 cm )imutelalta puristinosalle.
Kapea päänvientiraina siirtyi huovan/viltin viemänä ensimmäisen puristimen telojen kitaan.
Rainan vientiä haittasi tai auttoi huovan päällä, heti imutelan jälkeen, oleva huopapintainen tela. Sen halkaisija oli vain n 10cm. Sen tärkein tehtävä oli estää ilman meno huovan ja rainan väliin.
Rässiviltti
Rässihuopa. Puristinhuopa.
Viltti oli villaa. Sen piti ottaa itseensä ja läpäistä runsaasti vettä. Siksi se oli joustava ja pehmeä.
Uusi huopa oli aina reilun leveä ja siitä jouduttiin leikkaamaan pois reunasta nauhaa. Nauha oli erinomaista matonkuteeksi.
Vielä kuluneenakin, koneesta poistettuna ja pestynä, huopa oli aivan kelvollista sänkypeitteiksi.
Pula-aikana Kosken kakarat olivat talvella puettuna vilttivaatteisiin, joita näppärät äidit heille tekivät.
Insinöörihuopa
Sellainen huopa, joka oli rikkoontunut ajossa hyvin uutena. Se oli vielä hyvin pehmeäpintainen. Paloja siitä sai vain suhteilla.
Puristimen ylätela, Kivitela
Graniittia. Sitä vasten hankasi kaavarin terä joka kaapi telasta likaa ja esti paperin kiertymisen telan ympärille rainan katkossa.
Kaavari
Terästä. Ohut, noin 5-6cm leveä. Oli terävä ja hioutui koneessa vielä terävämmäksi. Sen vuoksi terän vaihto kaavarin pidikkeeseen, käynnin aikana, oli vaarallista hommaa.
Päänviennissä kapeaa osaa siirreltiin kaavarilta " käsin viskaamalla" seuraavalle huovalle.
Poistetuista kaavareista saatiin hyviä leikkuuveitsiä.
Puristimen alatela
Kumipäällysteinen. Kovakumitela.
Rässihuopa ja raina kulkivat siis telojen välistä. Vesi puristui rainasta huovan kautta alatelan alla olevaan kaukaloon. Siitä kiertovesien joukkoon.
Puristimen leevarit
Vipuvarret joiden päihin voitiin lisätä metallilevyistä tehtyjä painoja.
Lisäsivät painetta jolla ylätela painoi rainaa. Puristin poisti silloin enemmän vettä ja tiivisti enemmän paperia. Herrat puhuivat viivapaineen nostosta.
Puristinosa
Siihen kuului kolme puristinparia joilla oli huopa. Kolmas oli ns kääntöpuristin jossa huopa oli paperin yläpinnalla. Sen ylätela ei ollut graniittia vaan molemmat olivat kovakumia.
Neljäs puristin oli tasoitus/tiivistys puristin. Ilman huopaa. Siinä ei poistunut enään vettä rainasta.
Märkäpää
Koneenhoitajan reviiriä.
Massakyypeistä puristinosan loppuun.
Koneen märkäpää tarkoitti vain perälaatikosta neljänteen puristimeen.
Kuivausosa
Kuivausosalle raina siirrettiin viskaamalla kapeana kolmannen puritimen kaavarilta neljännen puristimen telojen väliin, josta se putosi ensimmäisen alasylinterin ja kuivaushuovan muodostamaan kitaan.
Kuivaushuopa, Sylinteriviltti
Se oli myös villaa. Kuivaushuopa oli paljon paksumpaa ja kovempaa kuin rässiviltti.
Koneesta poistetusta kuivaushuovasta voitiin tehdä töppösiä Kosken kakaroiden talvikengiksi.
Jos kotona ei töppösten tekoa hallittu, niin värjäri Eino Pirinen auttoi. Hän oli myös suutari.
Kuivaussylinteri, Pytty
Höyryllä kuumennettu hyvin sileäpintainen metallilieriö, jota kiersi kuivaushuopa.
Huovan ja sylinterin välissä paperiraina kuumeni ja "keitti itsestään” veden huovan läpi pois.
Sylintereitä oli paljon. Ne oli jaettu ryhmiin joilla kullakin oli omat huopansa ja vetoakselinsa.
Näin paperin venyminen voitiin hallita.
Yläsylintereiksi sanottiin niitä sylintereitä joiden huopa oli konekäytävältä katsoen niiden yläpuolella.
Alasylintereiksi puolestaan niitä joiden huopa oli alapuolella.
Poksi, Hiilipoksi
Liitoskappale jolla paikallaan oleva höyryputki liitettiin pyörivään sylinteriin. Siinä oli hiili vasten hiiltä.
Konehuuva
Sylintereiden yläpuolella oleva koteloitu osa, jonka katon kautta syntynyt vesihöyry poistui koneesta ja konehallista.
Uutistoimittajat kuvasivat näin syntyneitä komeita höyrypatsaita esimerkkeinä paperiteollisuuden saasteista. Ne olivat vain tislattua vettä. Tarkkaan ottaen hieman kuitupölyä myös.
Oikeat "saasteet" livahtivat aivan muualta.
Alasylintereillä, ja osalla yläsylintereitä, oli kaavarit. Ne olivat pronssia. Kaapivat likaa pyttyjen pinnasta.
Ne estivät myös kapean päänvientirainan tai katkenneen paperin kiertymisen sylintereiden ympärille.
Sylinterimies huolehti päänviennissä kapean rainan viskomisesta alasylintereiltä ylöspäin ylähuopien ja yläsylintereiden muodostamiin ”kitoihin”.
Heitto oli kaksivaiheinen. Ensin viskattiin oikealla kädellä kaavarilta siihen pakkaantunut märkä kapearaina kainalon alitse konekäytävälle.
Sitten mahdollisimman nopeasti samalla kädellä tartuttiin tulevaan rainaan, siirrettiin kättä alas kohti vastaan tulevaa rainaa ja nakattiin ranneliikkeellä kourassa oleva raina yläsylinterin ja ylähuovan väliseen kitaan.
Sylintereiden pintalämpötilat nousivat prosessin edetessä. Alussa oli n.+80 astetta. Lopussa 110.
Arvata saattaa, miltä harjoittelevan pyttymiehen sormet näyttivät.
Raina katkeili joskus myös kuivausosalle. Silloin jouduttiin työskentelemään saunaolosuhteissa noin sata-asteisen rainan kimpussa, joka saattoi pakkaantua kaavareiden päälle tai sylintereiden ympärille. Tämä rehu oli kiskottava ulos koneesta käytävälle, josta se kuljetettiin mokkamyllylle.
Kaikkia jumalia huudettiin. Myös epä- Häyrysen veljekset. Identtiset kaksoset olivat sylinterimiehiä. Matti ykkösellä, Pekka kakkosella. Samassa vuorossa. Tiukassa paikassa oli aina saman näköinen mies vaikeimmassa paikassa. Auttoivat toisiaan aina.
Poikittaispuhaltimet
Taskupuhaltimet. Puhalsivat lämmintä kuivaa ilmaa kuivausryhmien väliin.
Höyryventtiili
Kuivaushöyryventtiili. Sillä sylinterimies sääti kuivaushöyryn määrää. Jos höyry ei riittänyt kuivaamaan rainaa, niin hän vihelsi merkin koneenhoitajalle: nosti toisen käden ylös ja leyhytteli toisella kainaloa. Liian märkää tulee. Koneenhoitaja päätti pomon kanssa konsteista millä kuivaustehoa lisättiin.
Kylmäsylinteri
Kuparivaippainen jäähdytyssylinteri. Kuivausosan lopussa. Jäähdytti kuivaa paperirainaa.
Sen sisällä oli höyryn sijasta kylmää vettä.
Kuivausosa
Sen jälkeen paperi oli täysin kuivaa. Vettä enää n.4%. Sitä sanottiin tasapainokosteudeksi.
Lopullisessa käytössä paperi ei siis kuivu lisää huoneilmassa. Eikä se myöskään ota ilmasta kosteutta. Tasapaino on tärkeää koska kosteuden muutos aiheuttaisi paperissa kupruilua.
Konekalanteri
Viidestä terästelasta koottu nippu, joka puristi paperiin sileyttä ja tiiveyttä. Paperin kulkiessa telalta telalle, se kulki viidestä ”nipistä”. ( Siis viisi mankelointia peräjälkeen ).
Nippi
Se alue, millä telapari kosketti toisiinsa paperi välissään.
Oli myös puristimien nipit ja superkalanterien nipit.
Paperiraina tuotiin kalanterille hyvin näyttävästi.
Sylinterimies kaappasi kapean rainan kylmän sylinterin alta ja iski sen kalanterin toisella puolella- sen yläpuolella olevalle- rullamiehelle kouraan.
Hän puolestaan heittäytyi taaksepäin painaen samalla toisella kädellään paperin kämmenpohjallaan telojen väliin.
Kämmenpohja ei mennyt telojen väliin. Sen esti kitarauta. Paperi puolestaan meni mielellään telan pinnan mukana.
Myös täysleveää rainaa vietiin kalanterille. Niemisen Rami, joka oli jo koneenhoitaja, kävi näyttämässä nuoremmilleen miten se tehdään. Jotkut eivät oppineet leveän vientiä koskaan.
Kastelulaite
Kostutin jolla sumutettiin paperin pinnalle vettä. Pintakosteus oli hyväksi paperin kiillottuvuudelle mankelilla.
Pope
Poperullain. Konerullain. Siinä paperi rullattiin popesylinterin vetämänä tampuureille.
Tampuurirauta, Rauta
Teräksinen, halkaisijaltaan n.30-senttinen akseli, jolle paperi rullattiin.
Tampuurin vaihto
Kun raudalla oli tavoitteen mukainen määrä paperia ( Tampuuri oli täysi ), niin rullamies teki vaihdon. Sylinterimies avusti.
Jokaisesta koneella valmistuneesta tampuurista rullamies repäisi etureunasta( käytävän puoleisesta reunasta ) nipun näytearkkeja. Niistä pomo teki mestariarkin ja koneenhoitaja hoitaja- arkin.
Tampuuri
Iso rulla, jossa tampuurirauta oli akselina. Se vietiin mankelille tai rottakoneelle.
Temakki
Nosturi, jolla täysi tampuuri nostettiin popelta ja laskettiin sähkötrukin käpsille
Valta-akseli
PK2:lla. Yksi iso moottori pyöritti tätä katonrajassa olevaa akselia. Siinä oli lukuisia hieman kartiomaisia hihnapyöriä. Remmisiivoja.
Remmisiivat, Remmipyörät
Viiralla, puristimilla, kullakin sylinteriryhmällä, kalanterilla ja popella oli oma hihnapyöränsä, josta remmivedolla siirrettiin liike tarvittavaan laitteeseen.
Yksittäisen laitteen pysäytyksen ja käynnistyksen saattoi tehdä avaamalla ja sulkemalla kytkimen.
Kytkin
Hurjan näköinen häkkyrä. Sen säädön vain harvat ja valitut taisivat.
Kytkeminen ( käynnistäminen )oli tehtävä rauhallisesti.
Valta-akselin pyörittämän metallilieriön reunaan puristuivat "jarrupalat", jotka aluksi luistivat, mutta takertuivat kytkintä painettaessa yhä tiukempaan. Käynnistetttävän koneen osan vauhti kiihtyi.
Lopuksi jarrupalapyörä ja siitä lähtevä vetoakseli pyörivät samaa nopeutta kuin valta-akselin remmipyörä.
Jarrupalat olivat asbestia, kamelinkarvaa ja messinkiä. Tällainen yhdistelmä oli aikansa hitti.
Remmiveto, Hihnaveto
Hihnan liitostaito oli vain määrättyjen taitajien hallussa.
Hannes Nurmi oli legenda. Tuli lomillaankin seuraamaan miten remmit jakselivat.
Eläkkeelle jäätyään myös. Emme osanneet silloin arvostaa näin suurta työlleen omistautumista.
Remmejä voideltiin hartsilla, jotta luisto minimoitui.
Saippuapalat
Kiinteän mäntysuovan näköisiä vaseliinilohkareita, joita sylinterien liukulaakereiden päällä oleviin koteloihin pantiin voiteluksi. Siinä ne sulivat juoksevaksi ja voitelivat liukupinnat.
Raami, Koneraami
Paperikoneen runko.
Ryhmämoottorit
Erilliset moottorit pyörittivät PK1:llä niitä laitteita, mitä valta-akselin siivat taas PK 2:lla.
Vain niukka joukko sähkömiehiä ymmärsi niitä. Aspholmin Heikki hallitsi homman. Siirsi lomittajalleen Meskasen Simolle tietoa.
Kerran PK1:en seisoessa soitti pomo sähköverstaalle. Simo vastasi puhelimeen. Pomo pyysi häntä apuun. Kone ei käynnisty ilman sähkömiestä.
Simo oli hetken hiljaa ja sanoi, ettei jouda. Pitää mennä laittamaan valoja pallokentälle. Siellä on Ilveksen peli.
Simo tiesi mikä oli talossa tärkeysjärjestys. Nuori pomo ei.
Rähjä
Paperin pidempi katko koneella. Oli isoja rähjiä, pitkiä rähjiä, märänpään rähjiä.
Koneet siis rähjäsivät silloin kun paperi katkeili.
Taakka
Katkossa tuli konekäytävälle aina paperirehua. Se käärittiin jaloin pakaten taakoiksi ja rullamies vei ne joko kantamalla tai sähkötrukilla mokkamyllylle.
Kantamisesta tuli helposti kisa. Et kyllä jaksa tätä kantaa.........
Rehu
Paperisilppu jota katkoissa kertyi lattioille.
Märkä rehu. Ennen kuivausosaa, puristimien kaavareilta, lattialle viskottu rehu. Oli tietysti märkää ja painavaa. Se vietiin sillä kärryllä mokkamyllylle, joka toimi rässipojan istuimena, pöytänä ja ruokalana.
Mistä rähjät johtuivat
Syitä oli tietysti lukuisia. Tässä muutama.
Paska
Yleisin katkon aiheuttaja. Se oli putkistosta irronnut limaklöntti joka keräsi kuituja ympärilleen ja kasvoi joskus halkaisijaltaan useiden senttien kokoiseksi. Klöntti oli bakteerien ja muiden pieneliöiden muodostama yhteisö. Se tarttui teloihin puristinosalla tai sylinterin pintaan kuivausosalla. Katkaisi rainan. Pienistä paskoista saattoi selvitä pelkällä pikku reiällä rainassa.
Kun koneenhoitaja huuhteli vesiletkulla perää ( perälaatikkoa ), irtosi takuuvarmasti paskoja. Huuhtelu oli kuitenkin tehtävä, ettei lika ongelma kasvanut pahaksi.
Hän varoitti muita koneen miehiä. Vihelsi. Saatuaan katsekontakti pyllisti. Imitoiden toimintaa mitä tehtiin metsässä kun vessaa ei ollut.
Yksittäisestä paskasta koneenhoitaja varoitti kuten edellä. Näytti myös sormin sen suuruuden.
Jos paska oli iso, niin hoitaja nosti kätensä kaarelle päänsä yläpuolelle.
Rullamies merkkasi paskat värillisillä paperilapuilla. Ne pantiin rullan päätyyn.
Valmiisiin rulliin niitä ei päästetty. Ne lusattiin/tapettiin pois, joko mankelilla tai rottakoneella.
Veto
Tai vedot pielessä. Rainan kulkiessa puristimelta toiselle. Kuivausryhmältä toiselle. Nopeus kasvoi, koska paperi venyi. Nopeutta säädettiin remmisiivoilla tai erillismoottoreilla. Siinä ammattitaitoa tarvittiin. Liian kova veto katkaisi paperin. Liian pieni aiheutti vekkiä ja rynkkyä.
Reunarisat
Tulivat vikoina aivan paperin reunassa. Aiheuttajina saattoivat olla tippuvat vesipisarat,
likainen puristinhuopa ym.
Joskus risat menivät koneella onnekseenkin, mutta katkaisivat rainan mankelilla.
Pohjat
Olivat tampuuriraudoille jääneet pienet määrät paperia.
Ei ollut aina aivan selvää kenelle lusaaminen/tappaminen kuului. Aina kuitenkin tappaja löytyi ennen kuin raudat loppuivat.
Tappaminen, Lusaaminen
Rullalla tai Tampuurilla olevan, tilaukseen kelvottoman, paperin leikkaus lusalla / tappopuukolla rullan pintaa myöten halki niin, että se voitiin heittää mokkamyllyyn.
Tappopuukko, Lusa
Kuului jokaisen konesalissa työskentelevän paperimiehen perstaskuun.
Se vuoltiin koivuisesta, 5-7mm vahvasta laudasta.
Lusan kärjen muotoilusta riippui, kuinka helposti tappohommat sujuivat. Kärjen muotoilu oli taidelaji. Tappopuukkoahan käytettiin työntämällä sen kärki paperikerrosten väliin.
Lusavarkaat olivat halveksittuja.
Joka miehellä oli tuppipuuko ( Mora ). Se oli niitä harvoja työkaluja joka kuului kaikille.
Tapos
Rullan pinnasta lusattu kerros. Tapos käärittiin tampuurin pintaa myöten, sitä hitaasti samalla pyörittäen, pienelle rullalle. Lusatun kerroksen paksuus vaikutti suoraan tapoksen painoon.
Tapos siirrettiin kantamalla rehulavalle tai suoraan mokkamyllylle.
Rehulava
Häkki- tai tolppalava, joihin kerättiin paperirehua, tapoksia tai kameronilta tulevaa reunanauhaa.
Lämpöisten tapoksien päällä maatessa tuli uni herkästi. "Oikasin vähän selkää."
Mokka, Hylky
Hylkypaperi. Siis tilaukseen kelvoton tuote, joka jauhettiin uudelleen massaksi.
Mokka- sanalla on positiivinen merkitys. Tästä tavarasta mokkamyllyllä hajoitettu massa sisälsi jo melkein kaikki tarpeelliset paperin lisäaineet.
Sähkötrukki
Tampuurin siirtotrukki. Käpsätrukki. Sähkökäyttöinen. Virta akusta.
Lavatrukki. Myös akkukäyttöinen. Sillä siirrettiin rehulavoja.
Mankeli, Superi
Superkalanteri. Kiillotuskone.
Iso mankeli
Kymmentelainen. Telat olivat päällekkäin niin ,että joka toinen oli teräs-, ja joka toinen "paperitela". Niiden välissä kiertäessään- ylhäältä alas- paperi mankeloitui sileäksi ja kiiltäväksi. Tällaista kiiltoa ei koskaan saavutettu konekalanterin terästeloilla.
Pieni mankeli
Kahdeksan telainen.
Telapatteri
Koko telasto.
Paritelat
Telapatterin keskellä kaksi paperitelaa oli päällekkäin. Näin vaihtui paperin toinenkin puoli koskettamaan paperiteloja.
Paperitela
Rakenne oli yksinkertaistettuna seuraava: Telan akselille oli pinottu erikoispaperia telan leveyden ( pituuden )korkuiseksi pinoksi.( Kuin CD levyjä tappiin.) Nippu puristettiin korkealla paineella kasaan. Lopuksi tela sorvattiin pyöreäksi. Telan pinnasta tuli hyvin sileä ja kiiltävä.
Sileys ja kiilto siirtyi siitä paineen ja kitkan avulla paperiin.
Telan pinta oli tietysti vaurioherkkä. Vekillä oleva paperi teki siihen jäljen. Piiskanjäljen.
Piiskanjälki
Näkyi paperitelan pinnassa. Isommat piiskanjäljet saattoivat näkyä myös paperissa. Se ei tietenkään ollut suotavaa.
Pinnanajo
Piiskanjälkiä häivytettiin teloista ajamalla mankelia ilman paperia. Samalla siveltiin paperiteloja vesi-sprii liuoksella. Puoliksi kumpaakin.
Spriitä riitti. Tosin denaturoituna. Tenuksi sitä sanottiinkin. Sellutehtaan oheistuotteena sitä tehtiin spriitehtaalla. Kukaan ei sitä kuulemma juonut, mutta jokainen sen maun kuitenkin tiesi.
Kuka keksi pinnanajokoktailin. Ei ole tietoa. Kauan sitä käytettiin.
Järvisen Manu aloitti pinnanajon. Haki tenua pomolta ja vissypullon jääkaapista. Joi vissypullon puoleen ja täytti sen sitten tenulla. Ajeli pintaa ja maisteli vissyään.
Jonkin ajan kuluttua käyttöinsinööri Kalle Parpala tuli paikalle. Huomasi Manun verestävät silmät ja kysyi. Käykö telaston voiteluliuos höyrystyessään päähän. Telathan olivat kuumia.
Manu myönsi niin tapahtuvan. Kalle neuvoi häntä menemään välillä ulos haukkaamaan happea.
Manu otti tupakkavehkeet, vissypullon ja teki niin kuin insinööri neuvoi.
Myöhempien tutkimusten perusteella havaittiin, että sprii on piiskanjälkien poistossa vain haitaksi. Näin sitä vietiin ilo tästäkin hommasta.
Koneelta tullessaan paperi oli aina MF:ä.( Äm-ähvää ). Machine Finished.
Mankelin läpi mentynä se muuttui SC:ksi.( Äs-seeksi ). Supercalendered Paper.
Romaanipaperi oli yleensä MF:ää. Se oli paksumpaa, joten kirjat saatiin pienemmillä sivumäärillä paksuiksi.
Kun koneelta tuli MF:ää, niin mankelin etumiehellä oli aikaa ajaa pintaa.
Päänvientiviisto, Päänvienti
Ennen kuin kiillotettava paperi pujotettiin mankelin telojen väliin, piti repiä pujotettavaan päähän viistot. Ne repäistiin purettavan tampuurin vapaana roikkuvaan paperiradan kumpaankin reunaan. Kiilamainen keskiosa pujotettiin hiljaa pyörivän mankelin telojen väliin. Se oli osuttava telan keskelle, leveyden suhteen tasakireänä, jottei paperi olisi rypistynyt ja tehnyt piiskanjälkiä.
Etumies pujotti päänvientikiilaa mankelin etu- ja apumies takapuolella.
Kynsirauta
Jokaisen telakidan edessä oli rauta joka esti kättä menemästä kitaan. Vahingon sattuessa raudan ansiosta vain sormenpäät halkesivat ja kynnet irtosivat. Vanhoilla miehillä oli litteitä sormenpäitä.
Mankelin höyrytysputket
Ne olivat molemmin puolin paperia, juuri ennen sen telastoon menoa. Apumies aukaisi käsin höyry venttiiliä. Varovasti. Liian nopea aukaisu sylkäisi vettä ja katkaisi paperin.
Höyry kostutti ja lämmitti paperin pintaa. Lisäsi sileyttä ja kiiltoa.
Mankelin leevarit
Vipujärjestelmä jolla saatiin lisäpainoa telastolle.
Maajohto
Laahasi paperin pinnassa ja poisti siitä koneen runkoon staattista sähköä. Ilman johtoa täyttyvän tampuurin yllä salamoi näyttävästi. Johdon vaivihkaista irrottamista harrastettiin, kun nähtiin lähestyvä vierailijajoukko.
Mankelin vetokytkin
Sillä säädettiin täyttyvän tampuurin vetoa, jotta paperin kireys pysyi oikeana. Kireyttä mitattiin kämmenellä, hivelemällä tampuurin pintaa.
Vetokytkin oli liukukytkin. Telastoa pyörittävä moottori pyöritti hihnan välityksellä levypyörää, jonka pintaan kitkapyörää painettiin. Mitä enemmän painetta, sen enemmän kitkaa ja vetoa.
Kitkapintoina taas asbesti, kamelinkarva ja messinki.
Huonosti hoidettu kireyden säätö aiheutti luistoa rullan sisällä. Siitä seurauksena ”kaatuminen”.
Kaatunut paketti
Kaatunut tampuuri. Torven näköinen. Se oli tietysti suuri häpeä. Vika täytyi jotenkin löytää paperista. On nuo paperin profiilit taas niin pers...tä.
Malliarkit
SC-arkit. Etumies otti jokaisesta valmiista tampuurista näytteen paperista.
Valitsi ja leikkasi tietysti sen, mikä eniten muistutti pomolta saatua ajomallia.
Suupaltti Mäkinen teki erityisen tarkkaa valintaa. Minä kokematon apumies, sillä välin kaadoin paketin. Mäkinen ei sanonut nytkään mitään.
Nimi suupaltti- johtui siitä ettei hän puhunut mitään. Kahdeksan tunnin puheiksi riitti "terve", silloin kun tultiin työmaalle. Se ei ollut murjotusta. Ei vain ollut asiaa.
Laborantti vei SC-arkin, testausten jälkeen, mestariarkin väliin.
Paperitelojen vaihto
Tela tai useampi vaihdettiin, kun niiden pinta oli niin piiskanjälkinen, että paperiin ei saatu vaadittua kiiltoa. Telat painuivat myös vanoille, jos paperin profiili oli kauan epätasainen. Telojen sorvaus ja hionta tehtiin tehtaan ulkopuolisella pajalla. Vaihtohommassa vetäjinä olivat laitosmiehet.
Telakärryillä
Tuotiin uusi tela ja vietiin vanha pois. Niissä oli kolme teräspyörää . Kolmas pyörä kääntyi 360 astetta, joten niillä pääsi vaikeaankin paikkaan.
Kärryn kovera pinta tietysti pehmustettiin rässiviltillä, kun paperiteloja haalattiin. Telat siirrettiin kärrystä koneeseen käsikäyttöisillä ketjutaljoilla.
Uudelle telalle ajettiin aina "pintaa".
Rottakone, Pituusleikkuri
Jaakenperi ( Jagenberg ) ja Kameroni ( Cameron ). Niillä tehtiin tampuurin paperista halkaisijaltaan ja leveydeltään asiakkaan pyytämiä rullia.
Tampuurijarru
Purkuvan tampuurin jarrutus ratkaisi pääosaltaan rulliin tulevan paperin kireyden
Kameronin terät
Halkasivat rainan terässylinteriä vasten.
Jos valmiin rullan pää oli nukkainen, niin terä meni vaihtoon tai sylinteriä hieman siirrettiin niin että leikkauskohta muuttui. Nukkaisia rullien päitä harjattiin juuriharjalla.
Jaakenperin terät
Leikkasivat paperin vastatelan uran reunaa myöten. Parempi leikkausjälki kuin kameronilla.
Kantotelat
Rinnakkain olevat vetävät telat joiden varassa rakentui valmis rulla. Raina kiertyi niiden välissä olevan hylsyakselin hylsyille.
Painotela
Kasvavan rullan päällä. Vaikutti painollaan myös rullien sisäiseen kireyteen.
Hylsyt
Rullien sydän. Sisämitaltaan yleensä 70mm, 3 tuumaa tai 150mm. Apumies haki sopivat, rullien mittaiset pätkät.
Hylsyakseli
Sille pujotettiin hylsyt siinä järjestyksessä, mitä ajettava "koko" tarvitsi. Akseli hylsyineen työnnettiin kantotelojen päälle, niiden väliin.
Koonteko
Rottakoneen hoitaja passasi hylsyakselille hylsyt siten, että leikatut rainat osuivat tarkasti hylsyjen kohdalle.
Hän mittasi ja asensi terät rullien leveyden mukaan. Rullan pituus tai leveys tarkoittaa samaa asiaa.
Samassa ajossa oli usein eripituisia rullia.
Ajosuunnitelman ja -ohjeen teki tuotannonsuunnittelija Teuvo Takala. Sen uudelleen laski ja muutti Kalle Parpala. Tässäkin hommassa oli näköjään useampia oikeita ratkaisuja, koska Kallen lomien aikaan ei muutoksia tarvinnut tehdä.
Liitosnauha, Liitosteippi
Sillä liitettiin katkenneen paperirainan päät yhteen. Asiakas pystyi niin ollen ajamaan, hyvällä onnella, painokoneella katkoitta.
Luuliimanauha
Se sulatettiin silitysraudalla paperin päiden väliin. Vaikea ja hidas tehtävä. Oli saatava tasakireä ja rypytön liitos.
Peräliitos Takaliitos, joka tehtiin tampuurilla ennen pituusleikkausta. Oli helpompi kuin
Etuliitos, joka tehtiin rulliin.
Päisiä paketteja
Niitä inhottiin. Siis tampuureita joissa oli useita paperin katkeamisia.
Asiakkaat inhosivat niitä myös. Huolellisestikin tehdyt liitokset tuppasivat katkeamaan painokoneessa. Usein max liitomääräksi asiakas salli 3 kpl /rulla.
Nauhaimuri
Puhalsi jaakenperin reunanauhat mokkamyllylle.
Reunanauha
Koneelta tulleen paperin reuna ei ollut koskaan tilaukseen kelvollista. Se leikattiin pois pituusleikkurilla.
Koneiden maksimileveyksinä pidettiin 208 cm:iä. Silloin nauhat olivat kummastakin reunasta
n. 3-4 cm.
Erilaisin konstein saatiin leveys joskus nostettua 210:een. Reunan laadun kanssa oli jo silloin ongelmia.
Koneenhoitaja Konsta Rantanen lupasi kerran Kalle Parpalalle yrittää 211:stä.
Hän onnistuikin. Parpala tietysti haastoi muitakin koneenhoitajia. Se ärsytti.
Tuo kahdessadasyhdestoista sentti ristittiin Konstan sentiksi.
Kameronilla ei nauhapuhallusta ollut. Apumies siirteli kepillä reunateriltä tulevia nauhoja lattialla etäämmälle rottakoneesta.
Heitteli ne sitten rehuhäkkiin ja vei mokkamyllylle.
Nutikka
Kun tilauksen rullista ei saatu aivan täysleveää ( =208 cm ),jäi nauhan osuus suureksi.
Silloin voitiin ajaa kapea reunarulla karvapäänä.
Karvapää on reunarulla, josta ei ole leikattu nauhaa pois. Se oli tietysti aina hylkyä.
Rullat nalkissa
Silloin rullat olivat takertuneet leikkauspinnoista toisiinsa. Ongelma syntyi kantoteloilla, jos kireys ei ollut syystä tai toisesta aivan kohdallaan. Vierekkäisten rullien paperit menivät hieman lomittain.
Rullakiila
Koivupuinen kiila, joka oli tehty rullien erottamista varten. Kiilan kärki asetettiin nalkissa olevien rullien leikkaus kohtaan ja lyijylekaa päälle. Yleensä kiilan tekemät vauriojäljet olivat yllättävän pienet.
Tässäkin tapauksessa etumies yleensä totesi. On tuo profiili sitten niin päin pers..tä
Satiainen
Sikunen. Lattialla olevissa urissa liikkuva matala rullakelkka. Jaakenperin luona voitiin rullia siirtää sen avulla pakkauksen luo.
Asiakkasrulla, Valmis rulla
Pituusleikkurilla päätettiin rullan lopullisesta kohtalosta. Asiakkaalle vai hylyksi. Päätöstä palloteltiin pomoille tai herroille, jos vika näytti siltä, että asiakas voisi sen sietääkin.
Osa rullista meni Uudelle tehtaalle, arkkisaliin , arkkileikkureille.
Pakkarit pakkasivat kaiken mitä heille tuotiin. Heillä ei ollut laatuvastuuta kuin omasta työn jäljestään.
Pituusleikkurilla hylyttämiseen johtavia vikoja olivat mm.
Pehmeäpää
Sananmukaisesti rullan pää antoi painettaessa peräksi. Oli pehmeä. Paperi oli silloin reunasta ohuempaa.
Koko rullakin saattoi olla pehmeä. Nyrkkisääntö: Venäjälle kelpasi jos apumies jaksoi pyörittää rullan pakkareille. Pehmeä rulla ei pyöri helpolla.
Kovapää
Tietysti vastakkainen edelliselle. Kapea paksumpi kohta kasvatti pannan. Venytti paperia siltä kohdin.
Panta
Kapea kova kohta. Kuin vanne rullan ympärillä. Tässäkin venymistä.
Vana
Ohut kohta. Aaltomainen kapeampi pehmeä kohta.
Musta vana
Märkävana. Paperin liiallisesta kosteudesta johtuva. Näytti tummalta.
Rynkky
Paperin vekille meno rullatessa. Edellä mainitut viat saattoivat aiheuttaa rainaan niin suuria kireyseroja, että se kurrasi vekille.
Kaatunut rulla
Enemmän tai vähemmän torven muotoon luistanut rulla.
Koputustesti
Rullia koputeltiin puisella kalikalla. Sitä voitiin tehdä käynnin aikana koneella, mankelilla ja rottakoneella. Koputuksesta syntyneen äänen korkeus kertoi koneenhoitajalle rullan kovuuden. Mitä korkeampi ääni, sen kovempi kohta, eli paperi oli paksumpaa.
Näin ääniä vertailemalla saatiin tietoa rainan paksuuden hienosäätöön.
Säätökohtaa määriteltäessä mittanauhana koneenhoitaja käytti lattialta kaapattua reunanauhaa.
Mokkamylly
Hylkypulpperi. Siinä hajotettiin uudelleen massaksi hylytetyt paperit, reunanauhat, tapokset ja koneilta tulevat rähjäpaperit.
Mokkamylläri lajitteli hylyt PK1:lle ja PK2:lle. Oli kiitollinen avusta tunkiessaan isoa taakkaa pulpperiin.
Mokkamylläreinä toimi aiemmin naiset. Silloin siellä oli hyvä kuri ja järjestys.
Juuson karkotettua rouvat lieden ääreen, homma siirtyi miehille, jotka marmattivat työn raskautta.
Strecker arkkileikkuri
Leikkasi arkkeja useammalta tampuurilta yhtäaikaa. Purettiin pois jo 60-luvun alussa.
Kiljotiini
Hydraulinen hylkyrullien halkaisuleikkuri. Rulla oli leikkurissa samalla kohdalla kuin aatelisen kaula vastaavassa Ranskan vallankumouksellisten laitteessa.
Parvi
Tehdasrakennuksen toinen kerros, jonne päästiin portaita insinöörikonttorin edestä tai trukkisiltaa myöten. Massan, kiertovesien ja lisäaineiden käsittelypaikka.
Värjäri eli Fööri. Toimi siellä nokkamiehenä.
Värikeittiö
Föörin kopin yhteydessä. Paperivärit liuotettiin värijauheista keittämällä. Aina samaan vahvuuteen. Annostelu ilmoitettiin grammoina.
Värimitat
5 gramman, 2 gramman, 1 gramman, puolen ja neljäsosagramman astioita.
Joku mestari saattoi diivailla kahdeksasosagrammoillakin.
Nurmisen Kalle ei suostunut kahdeksasosa grammoja laskemaan. Neljäsosien kanssakin oli riittävästi tuhraamista. Korjaa heti kohdalleen. Älä eestaas värjäile noilla pikkutipoilla. Neuvoi Kalle pomoa.
Kirkkaat, voimakkaat värit PK2:lla tietysti vaativat jopa satojen grammojen vetoisia mittoja.
Pulpperimies kippasi värjärin tuoman väriannoksen jokaiseen pulpperiin. Alunaa, joka tartutti värin kuituihin, ei saanut laittaa mukaan ennen kuin väri oli hyvin hajaantunut massaan. Vaarana oli meleeraus.
Meleeraus
Värin oli hajaannuttava massan joukkoon tasaisesti. Liian aikainen aluna tartutti värin osaan kuiduista voimakkaasti, osa ei värjäytynyt lainkaan. Meleerautuneet, voimakkaasti värjäytyneet kuidut, näkyivät selvästi paperissa.
Valkoiseen väriin tarvittiin sinistä, punaviolettia ja optista vaalennusainetta.
Joskus vuoropomo saattoi sählätä värjäyksen niin pieleen, että värjäri joutui kaatamaan jo tehtyjä suuriakin värimääriä viemäriin. Pitkäänkyyppiin.
Pitkäkyyppi
Jämsänjoki. Senkin väri vaihteli sen mukaan mitä PK2:lla ajettiin. Massojen lasku pitkäänkyyppiin oli tietysti kielletty. No, vahinkoja sattui.
Sellusilta
Sitä myöten trukkimiehet toivat ulkona varastoidut paali- ja lavasellun pulppereille. Lumi ja jää toivat työhön haastetta.
Liimapata
Mystinen paikka.
Paperin liimaus on ollut aina vaikea laji. Paperin piti kestää juoksevaa mustetta. Nopein liimaustesti tehtiinkin vetämällä vanhan ajan mustekynällä viivoja paperiin. Jos viiva ei rispaantunut , niin hyvä.
Musteviivan rispaantuminen
Jälki ei ollut terävä, vaan muste luikerteli kuitujen välissä, piirretystä viivasta yli. Kirjoitusjälki näytti tuhruiselta.
Halvinta liiman raaka-ainetta saatiin Valkeakoskelta. Ei ollut parhaiden joukossa. Olipahan kuitenkin oman firman tuotetta.
Kiertovedet
Paperin valmistushan on suurelta osalta vesien kanssa lotraamista. Sama kiertovesivesi käytetään useaan kertaan. Siitä nimikin. Kiertovesi.
Kiertovedet jaettiin kahteen ryhmään. Kiertoon.
Lyhytkierto
Vähiten kuituja sisältävä jae koneelta palautuvasta vedestä. Pääosin viiraosan alkupäästä. Sen varastosäiliönä oli kiertovesisäiliö.
Kiertovesisäiliö
Siitä otettiin laimennusvesi massaan ennen perälaatikkoa.
Prosessissa tarvittava lisävesi, joka oli Kankarisveden mekaanisesti ja kemiallisesti puhdistettua vettä, otettiin lyhyeenkiertoon.
Pikäkierto
Enemmän kuituja sisältävä paluuvesi koneelta. Viiraosan loppupäästä. Siihen tuli myös märänpään katkon massat ennen kuin rata saatiin koneelle.
Peterseeni
Sven-Pederseen. Keräsi kuidut pintaan, jotka kaavittiin hylkykyyppeihin.
Paikkaan mihin mokkamyllärikin tuotoksensa laski.
Ratti
Suuri suppilo. Kuidut laskeutuivat suppilon pohjaan. Varastoi suuren määrän kiertovettä.
Mm. pulpperit ottivat laimennusvetensä rattien pohjaosasta.
Ryöni
Moniin paikkoihin vaadittiin ehdottomasti puhdasta vettä. Sitä saatiin ryönistä tai kunnalta.
Ryöni oli jääkauden muokkaama syvänne läheisen hiekkakankaan kyljessä. Sen lähteistä kerättiin varsin kelvollista vettä kostutus- ja suihkuvesiksi. Vain roskat tarvitsi seuloa pois.
Kunnan vesi oli laadultaan samaa luokkaa. Se tuli vesitornista. Kallista.
Mustavesi
Kankarisveden vesi puhdistettiin suotimilla, jolloin saatiin mustaa vettä.
Sitä käyttettiin pesuissa yms. Ei saanut panna prosessiin. Oli liikaa humuksen tummentamaa.
Valkoinen vesi
Oli kemiallisesti puhdistettua mustaavettä. Sitä käytettiin lisävetenä prosessiin.
Jo silloin yritettiin minimoida viemäriin, ja sitä kautta pitkäänkyyppiin, pääsevää prosessivettä.
Höyrynä poistui kuivausosalta runsaasti vettä taivaan tuuliin. Sekin piti korvat
TÄRKEITÄ PAIKKOJA
Kahvihuone
Vuoronvaihtohuone. Eväitten syöntipaikka. Taukotupa.Tupakointi oli kahvihuoneessa sallittu.
Kahvi tuotiin kotoa yleensä villasukkapullossa. Kuumana se säilyi pullolämmittimessä. Se oli pyöreä, halkaisijaltaan n. 50cm ja kossupullon korkuinen peltipönttö, jossa oli sähkövastus vaipassa.
Tätä huonetta käyttivät pääosin jälkikäsittelykoneiden miehet. Ehdottomasti vanhantehtaan paras paikka saada tietoa kylän asioista.
Paperikoneen miehet haukkasivat eväänsä koneen vieressä olevalla työpöydällä.
Jälkikäsittelykoneet
Niiksi sanottiin kiillotuskoneita pituusleikkureita.
Laitosmiesten kämppä
Sieltä löytyi ensiapu kone- ja laiterikkoihin. Harrastevälineet ja kodin laitteet huollettiin myös. Tehtiin sotevaa.
Soteva
Yleisnimi sille työlle mikä ei palvellut varsinaista yhtiön bisnestä. Nimi oli alun perin lyhenne sotakorvauksiin tehdystä työstä. Sotevaa ei kuitenkaan kukaan nähnyt ongelmana. Herratkin tarvitsivat sitä.
Wallstenin Masa teki insinööri Erkki Kansanahollekin uuden happoteräksisen tislauskolonnin. Lasinen oli "kokeissa" särkynyt.
Sähkömiesten kämppä
Laitosmiesten naapurina. Siellä valtaa piti Heikki Aspholm. Hän tiesi sähköstä sen mitä tarvittiinkin. Sähkötrukkien akut ladattiin ja vaihdettiin täällä.
Puumiesten koppi
Kirvesmiesten / Puuseppien tukikohta. Missään muualla ei saanut omia kirveitään ja puukkojaan parempaan terään. Urho Salminen osasi homman. Samalla sai tietää missä vaiheessa oli hänen ja Tallisen Matin välinen riita. Aina se oli jossain vaiheessa. Urho ja Matti sopivat eläkkeelle siirryttyään riitansa pois.
Rasvakoppi
Rasvareiden voiteluaine varasto ja taukopaikka. Polkupyörien ketjurasvat sai täältä.
Mallivarasto
Kaikista ajetuista laaduista otettiin näytteitä. Ne arkistoitiin ja varastoitiin täällä.
Oli tavallista, että mallinottaja otti näytenipun ajetusta paperista. Se lähetettiin tilaajalle ennen varsinaista paperierää.
Standardilaatujen lisäksi pyrittiin ajamaan asiakkaille sitä mitä ne halusivat. Laadun vaihtoja oli siis tavattoman paljon.
Kosken kakaroiden piirustuspaperit olivat laatutavaraa, koska mallivarasto joutui uusimaan varastojaan ahkerasti. Mallinottaja huolehti, että aina löytyi piirutuspaperipaketti sen pyytäjälle.
Telavarasto
Alasalin päässä. Siellä oli kaikille telatyypeille varakappaleet. Tallisen Matti piti huolen telojen hiontaan lähettämisistä
Vilttikoppi
Paikka jossa pestiin ja kuivattiin koneesta poistettuja ehjiä puristinhuopia.
Näin tehtiin esimerkiksi jos pihka likasi ja tukkesi huovan.
Huopa tukossa tarkoitti niin likaista huopaa ettei se enään läpäissyt vettä. Tällöin märkä paperiraina rikkoontui ja aiheutti katkoja.
Vilttikopin hoitaja pesi myös koneesta lopullisesti poistettuja, katkaistuja huopia. Hänen kanssaan oli syytä olla väleissä, jos havitteli hyvää viltin palaa. Aune Mäkinen pelasi omaa peliään Tallisen Matin selän takana. Yleensä "asiakkaan" hyödyksi.
Mestarikonttori
Pomojen koppi. Paikka jossa pomot vaihtoivat vuorot. Seurasivat paperin laatua. Tekivät raportteja jne.
Siellä pidettiin aamupalaverit. Sovittiin seisokeista. Täsmennettiin laatutavoitteet ja neuvottiin pomoja ryhdikkäämpään työnjohtoon.
Sinne toi pomo jokaisesta koneelta vaihdetusta tampuurista oman näytearkkinsa.
Mestariarkkiin
Kirjattiin täytös ja tehdyt muutokset. Arkilla pomo teki värivertailun tilaajan antamaan malliin. Katseli ja arvioi pohjaa ja muita laatuun liittyviä paperin ominaisuuksia.
Sen välissä oli mankelin hoitajan arkki, josta laborantti oli tehnyt ne mittaukset mitä kulloinkin tarvitsi tietää laadun takaamiseksi.
Lapora
Pieni paperilaboratorio. Vuoro- ja päivälaborantti tekivät mittauksia paperista ja prosessin tilasta.
Insinöörit istuivat mieluusti laborassa aamukahvilla. Joskus puhuttiin työasioitakin.
Insinöörikonttori
Siellä olivat herrat ja sihteerit. Eräs sihteereistä, Maija-Liisa Toivola, kuvasi paikkaa hauskaksi ja vähätöiseksi.
Einari Rislakki oli ylin herra paperitehtailla. Häntä sanottiin kylän viimeiseksi (ehkä ainoaksikin) aristokraatiksi. Käytös oli hitaan arvokasta. Hyvin arvostettu mies. Käytti valtaansa lähialaistensa kautta. Hyvä esimerkki on ajalta jolloin henkilöstön palkat seurasivat yleistä taloustilannetta myös alaspäin. Einari pisti nuoren insinöörin, Kalle Parpalan, ilmoittamaan työntekijöille. Palkkoja on nyt pakko hieman alentaa.
Myöhemmin, kun suhdanteet taas paranivat, ja nostovaraa tuli, Einari jouti kyllä asian itsekin kertomaan.
On tuo Parpala sitten mul..u mies. Oli kommentti kentältä.
Nuoria pomoja neuvottiin olemaan koskaan valehtelematta Rislakille. Hän teki kysymyksiä tilanteista tehtaalla, jotka oli jo aiemmin itselleen selvittänyt. Hän osasi bluffaajan nolata.
Kalle Parpala oli arvostettu ammattimies. Oli kirjoittanut kirjankin paperin valmistuksesta.
Hän oli syvästi uskovainen mies. Ei ollut koskaan juonut viinaa. Kaatoi lahjaviinatkin jouluna viemäriin. Tämä järkytti nuorta insinööri Erkki Kansanahoa kovasti. Etkö olisi voinut antaa vaikka ystäville. En. Vaimo halusi tyhjät pullot kukille.
Kallea käyttivät tehtaan juopot hyväksi. Kertoilivat kaikenlaisia tarinoita viinan vaikutuksesta, kun Kalle mietti rangaistusta työmaajuopottelusta. Lievennystä tuli.
Parvessa ei ollut vessaa. Vaikka nurkkiin lorottelu oli kielletty, niin ei viitsitty niin pienen asian takia lähteä alakertaan.
Siltalan Ema lorotteli talkkipulpperiin. Ei huomannut takaa kulkevaa Kalle Parpalaa.
Kalle ei sanonut mitään. Mestarikonttorin pöydälle ilmestyi lappu jossa luki.
Älkää tänään ottako eväspaperia. Siltala pissasi talkkipulpperiin.
SANAKIRJA
Jonka juuri olet lukenut ei ole tietenkään täydellinen.
Olen haastatellut joitain ikätovereita, joiden kanssa teimme paperia vuosien 60–70 välillä.
Suuri joukko jäi tietysti kuulematta. Olen kiitollinen avusta. Tein kirjaamista niin, että säilyisi pieni pilke silmäkulmassa.
Kaiken kaikkiaan. Oltiin me aika hyviä.
Syksyllä 2015
Eero Salokorpi